Loimaan Palloilijat ja Pääkaupunkiseudun pesisakatemia pelasivat tasaisen ottelun, jossa sisäpelissä ei juhlittu. 0-0-lukemiin päättyneen ensimmäisen jakson jälkeen LP sai käännettyä ottelun itselleen toisella jaksolla juoksuin 2-1.
Aurinkoinen keli, perjantai-ilta ja yli 250 katsojaa eivät saaneet kumpaakaan joukkuetta syttymään. Ulkopelissä hanska piti molemmilla joukkueilla, mutta mailanvarressa oli vaikeaa. Yksi osasyy oli paluun lautasen ääreen tehnyt Joona Iivonen, joka piti koko ottelun ajan vierasjoukkueen lyöjät pihdeissään. Kunnon osumia ei tullut kuin oikeastaan yksi, jolla joukkueen pikakiituri Julius Koski ehti nipinnapin kotipesään jokeri Timo Kilpiniemen lyönnillä.
Iivosen merkityksen noteerasi myös espoolaisten pelinjohtaja Mikko Pirhonen.
- Iivonen oli tänään hyvä. Parempi kuin olen pitkään aikaan nähnyt. Ei tässä pelissä nähty kovin monta sellaista lyöntiä, jotka olisivat olleet hyvien suoritusten arvoisia. Hyvä puoli tässä pelissä oli se, että ottelu oli tasainen. Liian paljon tässä sarjassa on otteluita, joissa tasoerot ovat niin suuria, että nuoret pelaajat eivät oikein pääse kehittymään. Tämäkin tappio toivottavasti kasvattaa taas meidän nuoria pelaajiamme.
Samoilla linjoilla oli myös kotijoukkueen pelinjohtaja Jesse Jokinen.
- Ulkopeli oli molemmilla hyvää, mutta se ei poista sitä tosiasiaa, että meidän sisäpelistämme puuttui tänään totaalisesti laatu. Ei tullut montakaan keskiosumaa. Kopissa kävimme pelaajien kanssa ottelun läpi, ja muistuteltiin siitä, mikä on epäonnistumisten ja virheiden välinen ero. Tänään tehtiin oikeita asioita, ei virheitä, mutta epäonnistuttiin suorituksissa. Esimerkiksi aivan liikaa kopinnostopaloja. Jos 25 kärkilyönnillä saadaan kaksi pistettä, niin pitää huokaista helpotuksesta.
PK-Akatemian sisäpeli oli tukossa, ja jossiteltavaa jäi myös ulkopelissä LP:n juoksujen osalta. Ensimmäisen voi ottaa osittain kontolleen vieraiden ulkopelinjohto, joka lähti ajolähtötilanteessa hakemaan uhkarohkeasti kahta paloa. Kolmoselle etenijä paloi, mutta surkea jatkoheitto kotipesään riitti siihen, että Elias Mäntyvaara ehti tuomaan ottelun avausjuoksun.
Myös LP:n voittojuoksussa, joka syntyi Tuomas Juntusen ykkösrajanäpillä, akatemian etukenttä pompotteli palloa sen verran, että Roope Arkkila ehti kotiin.
Ansaittu voitto kuitenkin, jos vertailee niukkoja kolmostilanteita, joita kotijoukkueella oli 13 ja vieraille vain seitsemän.
Kaksi pinnaa ns. päävastustajalta, jonka tavoite on sama kuin LP:llä eli pudotuspelit, on aina hyvä saldo.
Ottelussa palkittiin ykköspalkinnoilla lukkarit Iivonen ja Eero Karppinen sekä kakkospysteillä jälleen varman pelin ulkona pelannut Elias Mäntyvaara ja Anton Koskela.
Karppinen kiteytti ottelun seuraavasti:
- Nihkeää oli. Vastustaja oli juuri tuon verran parempi. Kumpikin pelasi hyvää ulkopeliä.
Iivonen puolestaan kertoi nauttineensa päästessään jälleen pienen tauon jälkeen pelaamaan-
- Mukavalta tuntui pelaaminen. Väärät ja matalat osuivat oikeisiin paikkoihin ihan selkärangasta ja aisteilla mentiin tänään. Oikeita asioita yritettiin, mutta laatu puuttui.
Kausi jatkuu tiistaina Tampereella, jossa on vastassa hyvin samantyyppinen nuorista pelaajista koostuva ryhmä kuin PK-Akatemiakin. Toivottavasti Kaupissa lyönti kulkee tämänpäiväistä paremmin.
22.05.2026
20.05.2026
20.05.2026