Loimaan Palloilijat 13.08.2026

RPL vs. LP osa 2

Runkosarjassa sijoille yksi ja neljä päätyneet Riihimäen Pallonlyöjät ja Loimaan Palloilijat iskevät välieräsarjassaan toisen kerran yhteen lauantaina Loimaan pesäpallostadionilla. LP on pakkovoiton edessä, muuten kausi päättyy tähän otteluun.

Suomensarjan etelälohkon välieräottelun toinen näytös on vuorossa lauantaina Loimaalla. Riihimäki otti kotipelissään odotetusti ensimmäisen kiinnityksen finaalipaikkaan, mutta pientä epävirettä oli havaittavissa myös sarjanousua tosissaan havittelevan joukkueen otteissa.

Keskiviikon ottelussa RPL karkasi ensimmäisellä jaksolla heti tavoittamattomiin, mutta samalla se kadotti pelivireensä. LP käytti annetun tilaisuuden hyväksi ja kuittasi toisen jakson nimiinsä. Supervuorossa siniset palasivat tehokkaaseen peliinsä ja ottivat avausvoiton. Pudotuspeleissä vain voitot merkitsevät, tyylillä ei ole väliä.

Tyylistä ja tyylittömyydestä voi sen sijaan puhua, kun tarkastellaan runkosarjan viimeisen kierroksen tapahtumia. RPL päätti luovuttaa Jokioisille sen tarvitseman jaksovoiton, jolla se varmisti lohkon kolmostilansa, melko tyylittömällä tavalla.

Hurrikaani-Loimaan mestarivalmentaja Olli Kuoksa on vastaavassa tilanteessa puhunut joukkueen ja seuran vastuusta. Hänen mielestään vastustajaa, yleisöä ja omia kannattajia pitää aina kunnioittaa. Kunnioitus tarkoittaa, että joka peliä lähdetään voittamaan ja voiton eteen tehdään kaikki tarvittava.

Pelillisen ylivoiman voi hankkia, mutta kunnioitus ja luottamus pitää ansaita teoilla. Viime kädessä seuran arvot ovat se ohjenuora, jota joukkueiden pitäisi toiminnassaan seurata.

Runkosarjan viimeisen kierroksen tapahtumat tuovat lisämausteensa myös lauantain peliin. Kesäkauden pelien jälkeen RPL on lohkon ehdoton ennakkosuosikki, jota vastaan LP:kin lähtee selkeänä altavastaajana. Episodi toi kuitenkin pienen lisäbuustin LP:n otteisiin.

Toivottavasti lauantaina nähdään korkeampitasoinen ottelu kuin Peltosaaressa keskiviikkona. Siten ottelusarja saisi ansaitsemansa huipennuksen. Jos LP yltyy kotiyleisönsä edessä yllätykseen, pelataan kolmas ja ratkaiseva ottelu heti sunnuntaina Riihimäellä.

Miesten suomensarjan lohkovälierät
la 15.8. klo 15.00
Loimaan pesäpallostadion
LP – RPL
Otteluisäntänä Someron Säästöpankki

Tervetuloa!

» Takaisin arkistoon

Uusimmat otteluennakot ja -raportit
RPL vs. LP osa 2

13.08.2026

Ällä otti ensimmäisen kiinnityksen jatkopaikkaan

12.08.2026

Pudotuspeliparit selville

08.08.2026

Fanituotteet

Tutustu LP:n tyylikkäisin fanituotteisiin!

Selaa tuotteita
Evästeet