Loimaan Palloilijat 22.05.2024

LP:n voittoputki poikki

Loimaan Palloilijat teki hukkareissun Helsinkiin. Puna-Mustat voitti kierroksen kärkikamppailun niukasti, mutta ansaitusti, 2-0 (3-2, 7-6) ja siirtyi samalla Loimaan ohi etelälohkon sarjakärkeen.

Pelin taso oli varsinkin ensimmäisellä jaksolla kaukana Ykköspesiksestä, johon molemmat joukkueet ovat asettaneet tavoitteensa ensi kaudeksi. PuMu kärsii loukkaantumisista ja joutui otteluun hieman totutusta poikkeavalla miehityksellä. Tämä näkyi kotijoukkueen otteissa jännittyneisyytenä ja helppoina virheinä.

LP puolestaan näytti lähteneen otteluun ilman paineita. Se ei kuitenkaan näkynyt rentoina onnistumisina. Tilanteita pystyttiin toki luomaan, mutta ratkaisupaikoissa viimeinen silaus puuttui. Juoksuja syntyi enemmän kuin aiemmissa peleissä, mutta paljon useampaankin olisi ollut mahdollisuuksia. PuMu piristyi ottelun edetessä ja oli ratkaisupaikoissa etevämpi.

Ensimmäinen jakso alkoi ottelussa yhteensä kolme juoksua lyöneen Aksel Kesäläisen kotiutuksella. LP kuittasi välittömästi, kun Toni Pomellin rajalyönti sirvahti ulkopelaajan räpylästä ja kertaalleen jo juoksemisen lopettanut Miro Märsylä ehti sittenkin kotiin. Aleksi Lahti laittoi seuraavaksi pallon vastustamattomasti kakkospuolelle väliin eikä Joona Iivosella ollut kiirettä tuoda johtojuoksua.

Tämän jälkeen LP:n peli tyssäsi eikä riittävää painetta saatu enää sisävuoroissa luotua. PuMu käänsi jakson Tuomas Juntusen ja Viljami Heinimäen lyönneillä koppareiden eteen. Sekä Niko Mäen että Iiro Hämäläisen heitot jäivät tilanteissa hieman vajaiksi.

LP otti toisen jakson alussa vahvan johtoaseman, kun ensimmäisessä vuorossa syntyi peräti viisi juoksua. Pellit avasi Iivonen kotiuttamalla Akseli Åbergin. Ottelussa ykköspalkinnon napannut Antti Ropponen kuritti PuMun epävarmasti pelannutta kolmoskoppari Markus Hakalaa ja löi pallon takaa läpi rakennustelineiden sekaan. Kenttä rullasi neljän juoksun arvoisesti.

Paikkoja oli myöhemminkin katkaista PuMun niskat lopullisesti, mutta kotiuttajia ei löytynyt, kun luottoratsu Tommi Malinen puuttui kokoonpanosta.

PuMu nousi kuin varkain rinnalle ja ohi. Villet Harju ja Rämet iskivät kolme pinnaa, ja Kesäläinen teki ropposet ja pisti pallon takakentältä maisemaan kolmen juoksun arvoisesti.

Viimeiseen vuoropariin lähdettiin isäntien 6-5-johdossa. LP nousi vielä tasoihin Arttu Kunnarin lyödessä Iiro Hämäläisen kotipesään. PuMu halusi kuitenkin kaikki kolme pistettä ja onnistui siinä tasoittavallaan, kun Tuomas Juntunen pisti pallon väliin ja Markus Hakala kynti voittojuoksun kotipesään.

- Pieni harmitus, mutta samalla paljon hyvääkin. Toinen jakso olisi pitänyt hoitaa kotiin, mutta positiivista oli se, että päästiin pelaamaan tiukka peli, jossa muutamat pelaajat ottivat kehityksessä steppejä eteenpäin. Samalla näimme, että pystymme tosissaan haastamaan lohkon ennakkosuosikin. Joskus näiden joukkueiden välisissä peleissä on ollut enemmänkin tunnetta mukana, mutta tänään me keskityimme pelaamiseen ja saimme taas asioita loksahtamaan paremmin kohdilleen. Siitä esimerkkinä vaikkapa kolmostilanteet, jotka menivät meille 15-19. Eli kaikki mahdollisuudet oli ottaa täältä useampikin piste, mutta hyville hävittiin tänään, summasi pelinjohtaja Jesse Jokinen keskiviikon iltapuhteen Meilahdessa.

LP:n kolmen ottelun vieraspeliputki on nyt takana, ja seuraavat neljä peliä pelataan tutulla kotistadionilla. Ensi viikon tiistaina aloitetaan Turkua vastaan. Kesäkuun ensimmäisenä sunnuntaina kiilaan juoksee Kinnarin Pesis Järvenpäästä. Tämäniltaisen pelin revanssin paikka on perjantaina 7.6., kun on PuMun vuoro tulla Loimaalle. Putken päättää paikallispeli Jokioisten Koetusta vastaan sunnuntaina 9.6.

» Takaisin arkistoon

Uusimmat otteluennakot ja -raportit
Jarkko Littunen löi melkein juoksun

19.06.2024

LP:n nukahdus maksoi yhden pinnan

15.06.2024

Topi Tuura palaa kotistadionille

14.06.2024

Fanituotteet

Tutustu LP:n tyylikkäisin fanituotteisiin!

Selaa tuotteita
Evästeet