Loimaan Palloilijat 20.05.2026

LP:n naisille täydet pisteet Ruskolta

Palloilijoiden naisten kausi jatkui tiistai-iltana, kun edessä oli vierasottelu Ruskolla. Kotijoukkueella alkukauden ottelutahti on ollut poikkeuksellisen kova, sillä tiistai-illan ottelu oli heille jo runkosarjan seitsemäs, kun vastaavasti osa lohkon joukkueista on pelannut pisteistä vasta kahdesti.

Kovan tahdin lisäksi, on Ruskolla ollut myös tuloksellisesti vaikeaa, kun pisteitä on kertynyt tasan yksi. Tätä tuloksen tuskaa ei loimaalaisten visiitti lievittänyt, kun LP haki tylyn esityksen päätteeksi täydet pisteet.

Viime ottelun tavoin, aloitti Palloilijat kamppailun erinomaisesti. Omalla ulkovuorolla joukkue piti ensin nollat ja teki tarvittavat palot ripeästi siten, ettei kotijoukkue saanut edes 2-tilannetta aikaan. Tasoittavalla sisävuorolla LP karkasi välittömästi 0-5 johtoon. Yhdestä kavennuksesta huolimatta, ei kotijoukkue päässyt missään kohtaa enää mukaan taisteluun jakson voitosta. Lopullinen tyrmäys nähtiin kolmannessa vuorossa. LP:n Kia Salminen kotiutti Venla Ronkaisen ja hetkeä myöhemmin harhaheitolla juoksun toi Veera Heikkilä. Toisella lyöntikierroksella Salminen onnistui jälleen, kun toistamiseen samassa vuorossa Ronkainen kirmasi kotipesään ja tällä kertaa hänen lisäksi myös Aino Mäntyvaara. Taululle vaihtui 1-10 lukemat, jotka jäivät myös jakson päätöslukemiksi. Avausjakson hahmona LP:n kapteeni K. Salminen, joka löi puolet Palloilijoiden juoksuista.

Ottelun toisella jaksolla edettiin tasaisesti ja vähäjuoksuisesti aina jakson lopulle asti. Ensimmäinen onnistuminen nähtiin toisessa vuoroparissa, kun LP:n Amanda Niiranen onnistui kotiuttamaan Iiris Sjömanin ja vei vieraat 0-1 johtoon. Samoissa lukemissa edettiin aina viimeiseen vuoroon asti, kunnes lukemat repesivät. Neljännen vuoron aloittavalla Palloilijat lisäsivät johtoa peräti kahdeksan juoksun verran, kun kolme juoksua syntyi vapaataipaleen turvin, Sjöman kiersi kunniaa kahden juoksun arvoisesti ja lisäksi kotiutuksissaan onnistuivat Aino Mäntyvaara, Sara Salminen sekä Sinem Sami. Ruskon kapteeni Anni Raiko onnistui kaventamaan vielä lukemia kahdella juoksulla, mutta lopulta myös toinen jakso LP:n nimiin selvin 2-9 lukemin.

Palloilijoille näin ollen kolme pistettä ja toinen perättäinen voitto. Vieraiden parhaina palkittiin avausjaksolla viisi juoksua lyönyt Kia Salminen sekä Aino Mäntyvaara, joka löi ottelussa yhden ja toi neljä juoksua. LP:n naisten kausi jatkuu lauantaina kotikentällä, kun vieraaksi saapuu Manse PP Tampereelta.

» Takaisin arkistoon

Uusimmat otteluennakot ja -raportit
LP:n naisille täydet pisteet Ruskolta

20.05.2026

Perjantaina vieraita isolta kirkolta

20.05.2026

LP:n naisille kauden avausvoitto

18.05.2026

Fanituotteet

Tutustu LP:n tyylikkäisin fanituotteisiin!

Selaa tuotteita
Evästeet