Palloilijoiden naiset suuntasivat keskiviikkona Mynämäen Vesattarien vieraaksi vakaana aikomuksenaan katkaista tappioputki sarjakärjen kustannuksella. Kotijoukkue oli kuitenkin odotetun kova, eikä antanut vieraille palaakaan kummallakaan jaksolla. Mynämäki-Loimaa 2-0 (7-1, 8-0)
Palloilijoiden naiset suuntasivat keskiviikkona Mynämäen Vesattarien vieraaksi vakaana aikomuksenaan katkaista tappioputki sarjakärjen kustannuksella. Kotijoukkue oli kuitenkin odotetun kova, eikä antanut vieraille palaakaan kummallakaan jaksolla.
Mynämäki otti johtoaseman heti avausvuorossa, kun Vilja Aholan sekä Amalia Kosken kotiutuksilla joukkue siirtyi 2-0 johtoon. Kotijoukkueen ulkokenttä tylsistytti täysin vieraiden sisäpelin, eikä juoksuilla mässäilty. Palloilijoiden pelin ainokainen syntyi kolmannen vuoron aloittavalla, kun Kia Salminen kotiutti Aino Mäntyvaaran ja kavensi lukemiksi 2-1. Jakson lopullinen ratkaisu nähtiin kuitenkin heti tasoittavalla Vesattarien onnistuessa iskemään viisi juoksua, jonka jälkeen taululla olivat jakson loppulukemat, 7-1.
Toiselle jaksolle kotijoukkue sai tehokkaan alun ja osittain LP:n avustamana. Seitsemän lyöjää kävi mailan varressa ja saivat aikaan kolme juoksua, kun ensimmäinen syntyi harhaheiton seurauksena ja tämän jälkeen Alisa Halme sekä Emma Hakala lisäsivät onnistumisillaan johtoa.
Mynämäki jatkoi hyvää ulkopeliä, kun taas LP:n sisäpeli oli täysin hukassa. Ensimmäisillä kahdella sisävuorolla LP:ltä ehti käydä lyömässä kuusi pelaajaa, ennen kun palot olivat täynnä. Kolmas vuoro oli vierailla synkin, kun neljä lyöjää riitti kolmeen paloon. Kotijoukkue sai onnistumisia tasaisesti ja lopulta jakso päätettiin tylyin 8-0 lukemin.
Ottelussa LP:n parhaina palkittiin Aino Mäntyvaara sekä Eveliina Vainio.
Seuraava ottelu on edessä ensi tiistaina, kun joukkue matkaa Eurajoen vieraaksi.
11.07.2025
10.07.2025
07.07.2025