LP:n naisille kauden kuudes kotaritappio

Etusivu / Otteluennakot ja -raportit / LP:n naisille kauden kuudes kotaritappio
Loimaan Palloilijat 07.07.2025

LP:n naisille kauden kuudes kotaritappio

Usein kentältä saa poistua voittajana, kun pesäpallo-ottelussa päästää vain kaksi juoksua, mutta sunnuntaina kotijoukkueen kannalta harmillisesti näin ei ollut, sillä LP:n naisten ja Turku-Pesiksen kohtaamisessa, lähtivät vierailijat lopulta voiton kanssa kotimatkalle. Loimaa-Turku 1-2K (3-0, 0-2, 1-2k)

Sateisen kelin lisäksi, piti joukkueiden ulkokentät huolta, ettei ottelussa juoksuilla mässäilty. Ottelun avausjaksolla, nähtiin kaikki kolme juoksua kahdessa ensimmäisessä vuoroparissa kotijoukkueen toimesta. Heti ensimmäisessä sisävuorossa pääsi Palloilijat 2-0 johtoon, kun avausjuoksu syntyi vapaataipaleen turvin ja perään Oona Haapasalo kotiutti Eveliina Vainion. Toisessa vuorossa kolmannen juoksun toi niin ikään Vainio, tällä kertaa Moona Ronkaisen lyömänä. Taululla olleet 3-0 lukemat säilyivät jakson loppuun asti, eikä jaksolla enempää juoksuja nähty.

Toisella jaksolla juoksut olivat vielä tiukemmassa ja ottelun hallinta kääntyi tauon aikana turkulaisille. Ensimmäisen jakson tavoin, nähtiin onnistumiset heti jakson alussa. Ensimmäisessä vuorossa Turun kapteeni Maija Oivanen kotiutti Nelli Kaskiston ja vei joukkueensa ensimmäistä kertaa ottelussa johtoon. Toisessa vuorossa mailan varressa juoksun arvoisesti onnistui Hanna Kiviharju. 0-2 johto kantoi lopulta aina jaksovoittoon asti, kun kotijoukkue ei yrityksistään huolimatta jaksolla juoksutiliä saanut auki.

Ottelussa edettiin kotiutuslyöntikisaan, joka kuluvalta kaudelta alkaa olla LP:n naisille hyvin tuttua. Sunnuntain ottelu oli kauden 12:sta ja kotiutuslyöntikisa seitsemäs. Kuudesta aiemmasta kotarista, on Palloilijat onnistuneet voittamaan vain yhden, juurikin Turkua vastaan alkukaudesta. Voittoprosentit eivät päässeet parantumaan tälläkään kertaa, kun Turku oli lopulta kovempi. Aloittavalla vuorolla LP onnistui vain kertaalleen, Oona Haapasalon kotiuttaessa Oona Peiposen. Tasoittavalla vuorolla Turku teki LP:n avustamana tarvittavat juoksut ja sinetöi voittonsa.

Ottelussa Palloilijoiden parhaina palkittiin Vilja-Maria Wahl sekä Eveliina Vainio.

LP:n naiset pelaavat seuraavaksi keskiviikkona, kun joukkue matkaa sarjakärjen Mynämäen Vesan vieraaksi.

» Takaisin arkistoon

Uusimmat otteluennakot ja -raportit
LP:n naisille kauden kuudes kotaritappio

07.07.2025

Ulvila ei ollut yllätettävissä

05.07.2025

Lauantaina kärkijoukkueen kaatoon

04.07.2025

Fanituotteet

Tutustu LP:n tyylikkäisin fanituotteisiin!

Selaa tuotteita
Evästeet