Viime peleissä alavireisesti esiintynyt Loimaan Palloilijat käänsi kelkkansa ja nujersi päävastustajiinsa kuuluvan Manse PP:n jaksoin 5-3 ja 2-1. Voitto kuuden pinnan ottelusta tuli kreivin aikaan.
Ottelun asussa kapteeni Niko Mäki voitti totutusti hutunkeiton ja valitsi ulkovuoron.
Manse aloitti pirteästi ja pääsi johtoon Iiro Koskisen lyönnillä.
LP:n vastaus oli tyrmäävä. Kaapo Arraa lukuunottamatta kaikki pääsivät ensimmäisessä sisävuorossa lyömään, ja hyvin löivätkin. Toni Pomell aloitti juoksunteon kotiuttamalla Roope Arkkilan.
Sen jälkeen oli Valtteri Vuorion vuoro loistaa. Läpilyönti on pitkään ollut tuloillaan, koska pallon osuessa sopivasti Valtterin mailaan, koppareilla riittää ohjelmaa. Niin nytkin, kun jokeri tempaisi takaa keskeltä läpi kolmen juoksun arvoisesti.
Jatkossa Veeti Korkeakoski siirsi Vuorion kolmoselle, josta Niko Mäki onnistui saattelemaan hänet kotiin ja teki tilanteeksi jo 5-1.
Kolmannessa vuorossa Manse kavensi, kun se pystyi jatkuvista ajolähdöistä rakentamaan tilanteet parhaille kotiuttajilleen Koskiselle ja Riku Palmrothille, jotka löivät kaksi juoksua.
Kolmannen tasoittavalla LP sai tilaisuuden ottaa hieman lisähappea, kun Manse auttoi harhaheitolla kotijoukkuetta rakentamaan kärjestä takatilanteen, mutta LP:n kotiutukset eivät tuoneet helpottavaa lisäjuoksua.
Neljännen alussa vieraat muuttivat sisäpelijärjestystään, mutta tuloksetta. LP:lle riitti siis yksi tehovuoro ensimmäiseen pisteeseen
Toisella jaksolla Vuorio aloitti juoksujenteon, tällä kertaa lyhyellä, jolla Arkkila tuli kotipesään. Samassa tilanteessa Manse yritti polttaa Joona Iivosta kolmoselle, mutta harhaheitto käänsikin palon juoksuksi.
Manse kavensi, kun Palmrothin lyömä ja Kasper Lahden tuoma juoksu muutti digitaalit 2-1:een. Vieraiden lyöntijärjestyksen loppupäällä oli koko ottelun ajan vaikeuksia. Nytkin Mansen kiri tyssäsi peräpään paloihin.
Sen jälkeen juoksuja ei nähty muutenkaan, vaikka esimerkiksi kolmannessa vuorossa Manse auttoi jälleen harhaheitolla kotijoukkuetta luomaan kolmostilanteen. Mutta vieläkään ei LP osannut hyödyntää lahjaa juoksuksi saakka.
Niukka, mutta ansaittu, voitto helpotti kummasti pienen tappioputken kummitellessa takaraivossa. Voitolla LP nousi tasapisteisiin sarjakakkosen Jokioisten Koetuksen kanssa ja
repi viiden pisteen kaulan neljäntenä olevaan Manseen. Toki molemmilla on kaksi-kolme peliä vähemmän pelattuna.
Palkinnot menivät kotijoukkueella ottelun ratkaisseelle Valtteri Vuoriolle ja ulkopelissä loistaneelle Joona Iivoselle. Mansen parhaat olivat kaksi juoksua lyönyt Iiro Koskinen ja kärkenä ja lukkarina hyvin pelannut Rasmus Leino.
Turku-tappion jälkeen omiensa otteisiin tuohtunut pelinjohtaja Jesse Jokinen oli voitto-ottelun jälkeen ymmärrettävästi helpottunut.
- Eilen pidimme kolmen ja puolen tunnin mittaisen session, jossa aluksi pari tuntia käytiin läpi tilannettamme ja sitä, mihin jokainen pelaaja haluaa loppukaudella sitoutua. Keskustelu meni todella hyvin, ja sen tulokset näkyivät tänään pelissä. Ottelun alkuun tultiin sata lasissa, ja ratkaistiin jakso heti ensimmäisessä vuorossa. Vaikka juoksuilla ei sen jälkeen mässäiltykään, pelasimme pitkiä sisävuoroja, joissa tuli paljon muita onnistumisia. Lisäksi ulkopeli oli tosi hyvää. Valtteri Vuorion puolesta olen erityisen onnellinen. Peleissä keskiosumat ovat olleet kateissa, mutta nyt kajahti sellainen osuma, että ei siinä vastustajalla ollut mitään saumaa.
03.07.2026
01.07.2026