Keskiviikon vastustajana kärkijoukkue Kannus

Etusivu / Otteluennakot ja -raportit / Keskiviikon vastustajana kärkijoukkue Kannus
Loimaan Palloilijat 19.06.2023

Keskiviikon vastustajana kärkijoukkue Kannus

Ykköspesiksen tämän kauden suurin positiivinen yllättäjä on koko alkukauden sarjan kärkipaikoilla viihtynyt Kannuksen Ura. Tällä hetkellä joukkue on toisena, mutta vain yhden pisteen päässä kaksi ottelua enemmän pelanneesta Haminasta. Loimaan Palloilijat saa siis luultavasti kauden tähän asti kovimman joukkueen keskiviikon kotiotteluunsa.

Aika moni Ykkösen pelinjohtajista oli ennakkokaavailuissaan sitä mieltä, että Kannus tulee tällä kaudella jatkamaan ns. keskikastissa. Viime vuonna Ura oli lopulta yhdeksäs neljä pistettä LP:n perässä. Vuosina 2021 ja 2020 sijoitukset olivat neljäs ja kahdeksas.

Mielenkiintoista on, että jo kolme vuotta peräkkäin Kannus ja Loimaa ovat runkosarjassa sijoittuneet perättäisille sijoille. Tänä vuonna näin ei luultavasti enää tapahdu. Kannus taistelee paikasta auringossa kärkinelikossa, ja LP:n tavoitteena on pystyä välttämään joutuminen neljän huonoimman joukkoon.

Lähtökohdat ottelulle ovat siis selvät. Toinen joukkue on tottunut voittamaan, toinen häviämään.

Kannuksen nousu kärkikahinoihin perustuu oivallisiin hankintoihin. Viime kauden jälkeen joukkueeseen liittyivät mm. Rami ja Riku Kyllönen Haapajärveltä, Vertti Kontinaho Pattijoelta, Henri Heikkinen Alajärveltä, Rami Ruokojärvi Kempeleestä ja erityisesti kova kolmikko lukkari Antti Toivola Alajärveltä, Aappo Savikoski Kempeleestä ja Konsta Launonen Pattijoelta.

Antti Toivola on edelleen yksi sarjan ykköslukkareista. Hänessä on johtajuutta, johon joukkue voi heikoilla hetkillä turvata. Myös lyönti käy hyvin keppiin. Lyöntitilaston kuutospaikka (2+15) kertoo siitä oleellisen.

Uralla on myös sarjan liukkaimpia kärkiä. Teemu Hollanti ja Konsta Launonen muodostavat erinomaisen etenijäkaksikon, jota vastustajajoukkueet ovat turhaan yrittäneet saada kuriin.

Keskiviikkona nähdään, miten Loimaan koko ajan kehittynyt ulkopeli pystyy vastaamaan Uran hyökkäykseen. Elmeri Iivonen on ollut vireessä. Siitä kertoo kaksi ykköspalkintoa kahdesta ottelusta. Myös velipojalla Joonalla on varmaan näyttöhaluja. Olihan hän viime kaudella Uran riveissä lukkarina.

Kolmen viime vuoden aikana LP:n kotiottelut Kannusta vastaan ovat olleet äärimmäisen tasaväkisiä taisteluja. Juoksut näissä otteluissa ovat tasan 11-11, mutta Ura on vienyt pisteet numeroin 2-5.

Nyt olisi jättiyllätyksen paikka, kun sarjan viimeisenä oleva joukkue pystyisi kaatamaan kauden tähänastisen huippujoukkueen. Kuinka käy, se nähdään keskiviikkona klo 18.00. Tervetuloa!

Miesten Ykköspesis
ke 21.6. klo 18.00
Loimaan pesäpallostadion
LP-Kannuksen Ura
Otteluisäntänä Vallox

» Takaisin arkistoon

Uusimmat otteluennakot ja -raportit
Arttu Kunnarilla komea debyytti

18.05.2024

LP otti pisteet Espoosta

12.05.2024

Kausi käyntiin kotivoitolla

11.05.2024

Fanituotteet

Tutustu LP:n tyylikkäisin fanituotteisiin!

Selaa tuotteita
Evästeet