Loimaan Palloilijat 18.05.2025

Espoo otti kauden avausvoittonsa

Piippuun jäi Loimaan Palloilijoiden sisäpeli Pääkaupunkiseudun Pesäpalloakatemiaa vastaan. Vielä ensimmäisellä jaksolla kaksi juoksua riitti jaksovoittoon, mutta jatkossa ruuti oli märkää. Voitto kirjattiin vieraille lukemin 1-2 (2-1, 0-5, 1-3).

Peli käynnistyi LP:n kannalta sutjakkaasti, kun heti ensimmäisessä vuorossa se teki kaksi juoksua. Toni Pomell on alkukauden ollut vahvassa kotiutusvireessä ja niin nytkin. Espoon takakenttä haparoi, ja kotiin ehti kärkenä pelannut Aleksi Lahti. Myös kakkoskärki onnistui, kun Arttu Kunnari puhkaisi kakkospuolelta läpi ja saatteli Akseli Åbergin kotiin.

Hyvän alun jälkeen LP:n sisäpeli alkoi takkuilla eikä lisäjuoksuja enää syntynyt. Espoo tuli iholle toisessa vuoroparissa Karri Remanderin kotiutuksella. Tämän lähemmäksi vieraat eivät kuitenkaan päässeet, kiitos lukkari Joona Iivosen, joka sekoitti syöttötyöskentelyllään Espoon pelinrakentelun.

Toisella jaksolla LP jatkoi tuskailuaan kotiutustensa kanssa. Pääkaupunkiseudun Pesäpalloakatemia sen sijaan sai lyönteihinsä lisää tarkkuutta. Kolmannen vuoron tasoittavalla se ratkaisi jakson lyömällä peräti viisi juoksua. Pään avasi Santeri Rinta-Rahko, joka löysi LP:n takakentästä tilaa, kiersi kunnarin ja saatteli edellään myös Leon Haapsaaren kotipesän turvaan. Remander ja Haapsaari jatkoivat LP:n kolmospuolen kiusaamista, ja vuoron kruunasi Rinta-Rahko, joka sai vielä kolmannenkin kotiutuksen tilastoihinsa.

LP:n viimeinen sisävuoro ei tuottanut edes kavennusjuoksua, joten peli eteni kotiutuslyöntikisaan.

Espoo aloitti sisällä. Vielä ensimmäinen pari ei tuottanut tulosta, mutta lopuista neljästä se sai kolme onnistumista. Kotarissa kolmella juoksulla on yleensä tiukasti kiinni voitossa, ja niin kävikin, kun LP pystyi vain yhteen juoksuun, jonka löi Pomell ja toi Roope Arkkila.

Otteluisäntä K-Rauta Loimaa palkitsi vieraista 83% tehoilla etenijöitä pesiltä pesille vaihtaneen Viljami Heinimäen. Kakkonen oli kolme juoksua lyönyt Santeri Rinta-Rahko. Loimaan parhaat olivat Joona Iivonen ja Arttu Kunnari.

Pelinjohtaja Jesse Jokinen harmitteli omiensa tehottomuutta.

- Nuhaista oli varsinkin kotiutuksissa. Ulkopeli oli hyvin hallussa aina toisen jakson kolmanteen vuoroon saakka, jossa tuli ykköstilanteessa harmittava sijoittumisvirhe, josta kaveri sai hurmoksen päälle. Iivosen johdolla peli oli siihen saakka ulkopelin juhlaa ja meidän näpeissämme. Espoolle kuitenkin onnittelut voitosta. Heillä varsinkin kopparipari pelasi hienon pelin. Nyt on pieni tauko, ja silloin hiotaan peliä kuntoon. Elementit ovat kasassa. Nyt vain laatua tekemiseen.

Puolentoista viikon harjoittelutauko tekee tässä kohtaa varmasti hyvää. Seuraava ottelu on vasta helatorstaina, jolloin Loimaalle saapuu MansePP.

» Takaisin arkistoon

Uusimmat otteluennakot ja -raportit
LP nitisti Koetuksen vakuuttavan esityksen jälkeen

15.06.2025

Sunnuntaina luvassa kuuma paikallispeli

14.06.2025

LP haki pisteet Eurajoelta

13.06.2025

Fanituotteet

Tutustu LP:n tyylikkäisin fanituotteisiin!

Selaa tuotteita
Evästeet