Loimaan Palloilijat 23.08.2023

Seinäjoki lähellä sarjapaikan uusimista

Ykköspesiksen putoamiskarsinnan kolmannessa ottelussa Seinäjoen Maila-Jussit otti voiton Loimaan Palloilijoista ja siirtyi ottelusarjassa 2-1-johtoon. Seinäjoella jaksolukemat olivat 8-3 ja 1-1.

Ensimmäisellä jaksolla molempien joukkueiden juoksut löivät tutut mailamiehet. Loimaalta onnistuivat Nooa Hoikka kahdesti ja Jouni Mäki kerran. Seinäjoen kahdeksasta juoksusta vastasivat puolestaan Jere Halttunen (5), Rasmus Teppo (2) ja Ville Soini (1).

Ratkaisevin onnistuminen oli Halttusen ensimmäisen vuoron sivallus. Kakkospuolen kulmasta pallo maisemaan, ja pajatso tyhjäksi. 0-4-tappioasemasta ei LP enää pystynyt nousemaan, vaikka se jakson lopussa pientä kiriä herättelikin.

Ensimmäisen jakson lopussa vieraat saivat karstat pois koneesta ja jatkoivat siitä lupaavasti toisen jakson alussa.

Ulkopelissä pystyttiin parantamaan reippaasti eikä SMJ:lle annettu mahdollisuuksia päästä karkuun.

Kolmannessa vuorossa nähtiin kummallinen episodi, kun Kasper Leijon iski pallon kolmospuolelta takakentältä läpi. Innokkaasti kunnaria hakenut Kasper löi liinat kiinni kolmostaipaleella, kun kolmostuomari kävi tarkistamassa pallon putoamispaikan ja näytti sen menneen laittomaksi.

Kasper käveli jo kohti lyöntipaikkaa, kun tuomio yhtäkkiä muutettiinkin. Ilmeisesti pallo oli yli mennessään hipaissut kolmoskopparin räpylää, ja näin kunnari oli tosiasia.

Seinäjoki oli kolmanteen vuoroon saakka pysynyt hyvin LP:n ulkokentän pihdeissä, mutta omassa sisäpelissä möhlittiin oikein urakalla. Lupaava kolmostilanne kunnarin jälkeen toi yllätysotolla toisen palon, kun sitä ennen oli tuhrittu ykkös-kolmos-tilanne paloksi kakkoselle.

Viimeisessä sisävuorossa sisäpelivirheet jatkuivat, kun ykkös-kakkos-tilanteessa lyömään asettui kaksi jokeria, joista toisesta tuli väärän lyöntivuoron vuoksi palo. Tässä vaiheessa toinen juoksu olisi ollut kultaakin kalliimpi.

Seinäjoki sai viimeisessä sisävuorossaan kolmostilanteen ja ajot harhaheitolla, kun lukkari Joona Iivonen oli ottamassa kärpästä kakkoselta etenevästä pelaajasta. Pallo meni kuitenkin räpylän alta kolmospuolen vallille, ja ilmainen ajolähtö kotijoukkueelle.

Kahden aikalisän jälkeen lyömään asettui edellisen ottelun läpilyönnillään ratkaissut Rasmus Teppo. Pallo tappimiehen yli kopparille eikä nopeakinttuisella Tony Latvalalla ollut ongelmia ehtiä kotiin.

- Oli aistittavissa jännitystä ennen peliä sekä bussissa että kopissa. Ekalla jaksolla Seinäjoki sai unelma-alun, kun epäonnistunut kumuralyönti osuikin keskikeppiin ja leijaili kulmasta kenttään. Sen jälkeen olimme ulkopelissä varsinkin toiselle jaksolla vahvoja, ja se jakso olisi pitänyt ottaa. Mutta, kun noin pahasti sekoillaan omassa sisäpelissä, ei ansaittukaan voittoa tänään. Seinäjoki oli parempi, kertoi kakkospelinjohtaja J-P Niittymäki.

Oli onni, että LP:n kausi ei päättynyt tällaiseen virheiden täyttämään jaksoon kuin Seinäjoella nähtiin. Lauantaina on mahdollisuus kasvojenpesuun.

Seinäjoki otti tukevan otteen ensi kauden Ykköspesis-paikasta, mutta, kuten tiedetään, viimeisen voiton ottaminen playoff-sarjassa on se kaikkein vaikein paikka. Toisella on vain voitettavaa, toisella vain hävittävää. Kysykää vaikka Simon Kirin pelaajilta.

Jos LP saa lauantaina kotiyleisön tuen taakseen, voidaan sarjassa nähdä lopullisen ratkaisun tuova viides ottelu, joka pelattaisiin heti sunnuntaina Seinäjoella.

» Takaisin arkistoon

Uusimmat otteluennakot ja -raportit
Pesiskausi alkaa perjantaina

06.05.2024

LP koki putoamisen karun kohtalon

26.08.2023

Seinäjoki lähellä sarjapaikan uusimista

23.08.2023

Fanituotteet

Tutustu LP:n tyylikkäisin fanituotteisiin!

Selaa tuotteita
Evästeet